Ukrainan sodan vaikutukset Suomen ravintola-alalle

Tällä viikolla on tapahtunut jotain todella hirveää, Venäjä on hyökännyt Ukrainaan ja aloittanut sodan Euroopassa. Ukrainan sodan vaikutukset ulottuvat myös Suomen ravintola-alalle.

Venäjä on hyökännyt 24.2.22 Ukrainaan ja aloittanut sodan.

Ukrainan sota pelottaa ja raivostuttaa Suomessa ja maailmalla

Ukrainan sota herättää valtavasti tunteita niin Suomessa kuin maailmalla. Ihmiset eivät kertakaikkiaan hyväksy Venäjän tekoa, se on niin väärin. Sota on kuin paha painajainen. Meillä suomalaisilla on kaikki sympatiat ukrainalaisia kohtaan ja tietenkin taka-alalla myös pelko siitä, voisiko näin käydä meillekin.

Viikonlopun aikana on järjestetty ympäri Suomea ja maailmaa mielenosoituksia rauhan puolesta Venäjän hyökkäystä vastaan. Helsingissä eilisen lauantain 26.2.22 mielenilmaisuun osallistui arviolta noin 10 000 ihmistä. Suomalaiset ovat surullisia ja järkyttyneitä.

Meillä suomalaisilla on kaikki sympatiat ukrainalaisia kohtaan.

Suomen ravintola-ala on kärsinyt viimeiset kaksi vuotta

Suomen kahvila-ja ravintola-ala, monen muun alan tavoin, on kärsinyt pahasti viimeiset kaksi vuotta Koronapandemian takia. Koronamääräykset ja-rajoitukset ovat tuoneet suorastaan dramaattisia seurauksia ravintola-alalle. Monet kahvilat ja ravintolat, jotka ovat selvinneet koronakurjimuksesta hengissä, kamppailevat nyt ja lähitulevaisuudessa kannattavuuden kanssa.

Jotkut ravintola-alan yritykset kärsivät myös työvoimapulasta. Alalta on lähtenyt paljon huippuammattilaisia kokonaan muihin hommiin. Työntekijät voivat osin jo valita minkälaisiin kahvila-ja ravintola-alan paikkoihin haluavat töihin.

Suomen ravintola-ala on kärsinyt kovasti viimeiset pari vuotta.

Ukrainan sodan vaikutukset Suomen ravintola-alalle

Läntiset maat asettavat pakotteita sodan vuoksi Venäjälle. Uskotaan, että Venäjä vastaa vastapakotteilla. Näillä olisi varmasti suoria seurauksia myös Suomen ravintola-alalle mm. kohonneina kustannuksina. Listaan kolme ehkä merkittävintä vaikutusta, mitä tällä hetkellä spekuloidaan.

Ukrainan sodalla on ja mahdollisilla Venäjän pakotteilla on vaikutusta Suomen ravintola-alalle.

Öljyn hinnan nousu

Suomessa ollaan kuluvan talven aikana kärsitty korkeista energia-ja polttoainemaksuista. Uskotaan, että öljyn hinta tulee nousemaan pakotteiden seurauksena vielä entisestään. Onhan Venäjällä suuret öljyvarannot. Ravintola-alan logistiikkakulut ja mahdollisesti myös energiakulut tulisivat nousemaan.

Todennäköisesti energia-ja elintarvikekustannukset nousevat pian Suomessa.

Elintarvikkeiden hinnan nousu

Ukraina ja Venäjä ovat suuria ruoantuottajamaita mm. vehnän, ohran ja auringonkukkaöljyn suhteen. Sota itsessään jo ravistelee maailman elintarvikkeiden hintoja, voi vaikeuttaa viljelyä ja logistiikkaa. On arvioitu, että Suomessa elintarvikkeiden hinnat nousevat entisestään ja joistain elintarvikkeista voi jopa tulla pulaa. Tämä tekee hallaa ravintola-alan katteille, kannattavuudelle ja saatavuudelle.

Ukrainasta on perinteisesti tullut kesäkaudella Suomeen marjanpoimijoita marjatiloille. Nyt on tämäkin toiminta vaarassa ja moni marjanviljelijä pelkää, että sato jää tulevana kesänä osin poimimatta. Näin ollen kotimaisten marjojen ja marjatuotteiden hinnat voivat kohota.

Kotimaisten marjojen hinnat saattavat kohota tulevana kesänä.

Inflaation kiihtyminen

Uskotaan, että inflaatio tulee kiihtymään monessa maassa, myös Suomessa. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että keskuspankit nostavat korkotasoa ja rahan lainaamisesta tulisi entistä kalliimpaa. Kahvilan ja ravintolan perustaminen on usein kallista, kun investointeja pitää tehdä paljon. Monella ravintola-alan yrityksellä on pankkilainaa ja korkojen noustessa monen maksukyky heikkenisi entisestään ja kustannukset nousisivat.

Kahvilaa ja ravintolaa perustettaessa tehdään yleensä isoja investointeja.

Ukrainan sodan vaikutukset Suomessa osin kohtalokkaat ravintola-alalla

Joillekin ravintola-alan toimijoille Ukrainan sodan vaikutukset voivat olla osin kohtalokkaat. Kannustan siksi kaikkia nyt syömään mahdollisuuksien mukaan mieluummin ravintolassa kuin kotona. Näin tuemme omalta osalta osittain vaikeuksissa olevaa Suomen ravintola-alaa. Päättäjiltä soisi myös järkeviä päätöksiä tämän erikoisen ajan aikana. Emmehän enää halua lisää ravintola-alan konkursseja.

Suosittelen kaikkia syömään mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman paljon ravintoloissa ja kahviloissa.

2 vastausta artikkeliin “Ukrainan sodan vaikutukset Suomen ravintola-alalle”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *