Kahviloissa ja ravintoloissa saa huonosti kofeiinitonta kahvia

Viimeisen parin vuoden aikana kokemukseni mukaan Suomessa kahviloissa ja ravintoloissa saa verrattain huonosti kofeiinitonta kahvia. Olisiko aika tehdä asialle jotain?

Kofeiinitonta kahvia on paikoin vaikea saada kahviloista ja ravintoloista.

Ennen vanhaan riitti kahviloissa ja ravintoloissa tavallinen suodatinkahvi ja siihen normilisukkeet

Ennen vanhaan riitti mainiosti, että kahviloissa ja ravintoloissa oli tarjolla ainoastaan tavallista suodatinkahvia. Siihen lisukkeeksi sai halutessaan maitoa tai kermaa ja sokeria tai hyvällä tuurilla makeutusainetta. Erikoiskahveja ei Suomessa juurikaan ollut ”fiinejä” ravitsemusliikkeitä lukuunottamatta. 

Pannukahvin voi valmistaa myös kofeiinittomana.

Onneksi kahvila-ja ravintolakulttuuri on kehittynyt paljon noista ajoista ja kahvitarjonta monipuolistunut ja lisääntynyt kotimaassamme. Nykyään melkein jokaisessa kahvilassa on ainakin jonkinnäköistä erikoiskahvitarjontaa ja kahvin sekaankin on tarjolla erilaisia kahvimaitoja ja muita valmisteita esim. ”kauramaitoa”. Etenkin kasvipohjaisia juomia on markkinoilla vaikka kuinka paljon ja lisää tulee koko ajan.

Minä Malina New Yorkissa vuonna 2015.

New Yorkissa sai jo vuonna 2015 hyvin kahviloissa ja ravintoloissa kofeiinitonta kahvia

Kahvila-ja ravintola-alan yrittäjien kannattaa lähteä aina tilaisuuden tullen opintomatkalle. Olin ystäväni kanssa New Yorkissa vuonna 2015. Tein jo silloin ilahduttavan havainnon. Paitsi että Iso Omena oli täynnä mitä ihanimpia luomu-vegaani-kahvila-ravintoloita, sai niistä monesta myös kofeiinitonta kahvia. NYCin matkastani on kulunut siis seitsemän vuotta ja täällä härmässä alkaa oikeastaan vasta nyt näkyä vastaavaa kahvila-ravintola-kulttuuria. Kunpa vielä isommin suomalaisetkin kahvilat ja ravintolat möisivät kofeiinitonta kahvia ja mieluiten vielä luomuna.

NYCin matkallani bongasin monta ihanaa luomukahvilaa ja-ravintolaa.

Miksi juoda kofeiinitonta kahvia?

Viimeiset pari vuotta olen juonut ainoastaan kofeiinitonta kahvia ja välttelen kofeiinia myös kaikessa muussa kuten teessä, limonadeissa ja suklaassa. Kofeiinin haitoista on internet pullollaan tietoa. Henkilökohtaisesti haluan olla vapaa ylimääräisistä piristeistä kuten aamukahvin kofeiinista. Se helpottaa myös oman aamujoogaharjoitukseni tekoa. Kuitenkaan en halua kokonaan kahvin juonnista luopua, koska minusta se on mukava tapa sosiaalisesti muiden kanssa tai nautinto yksinään. Niinpä kofeiiniton kahvi on minulle loistava vaihtoehto.

Ystävien ja asiakkaiden kanssa on mukava käydä kahvilla.

Muita kofeiinittomia kahvin korvikkeita 

Joissain kahviloissa ja ravintoloissa olen nauttinut muita kahvin korvikkeita kuten sikurikahvia, viljajuomaa ja voikukanjuurikahvia. Olen näitä kotiinkin ostanut. Mielestäni kofeiiniton luomukahvi on paljon paremman makuista kuin maistamani korvikkeet. Joissain kahviloissa näitä juomia ei ole osattu valmistaa oikein. Mikään ei ole pahempaa kuin liian laihaksi jäänyt kahvinkorvike. Mielelläni tällaisia kahvila-ravintoloita konsultoisin ja kirjoittaisin heille hyvät perehdytysoppaat koskien myös kaikkien kahvijuomien valmistusta.

Markkinoilla on erilaisia kahvinkorvikkeita.

Mikä kofeiiniton kahvi on suosikkini?

Olen kokeillut erilaisia kofeiinittomia kahveja kahvila-ravintoloissa ja kotona. Suosikkini tällä hetkellä on Clipperin Super Special Organic Decaf. Se on keskipaahtoinen kofeiiniton pakastekuivattu luomu-pikakahvi. Se on erittäin helppo ja nopea valmistaa ja pidän sen mausta. Sekaan tosin lorotan valtavan määrän kookos-tai kaurajuomaa.

Suosikkini tällä hetkellä on Clipperin Super Special Organic Decaf.

Hotelleissa ja majoitusliikkeissä saa myös huonosti kofeiinitonta kahvia

Jos yövyn kotini ulkopuolella, otan melkein aina varalta oman kofeiinittoman luomupikakahvipurkin mukaani. Kokemukseni mukaan Suomessa hotelleissa ja muissa majoitusliikkeissä saa valitettavasti huonosti kofeiinitonta kahvia esim. aamiaisella. Toisinaan tarjolla on ollut erään suuren yhtiön valmistamaa, mielestäni täysi ala-arvoisen makuista, kofeiinitonta pikakahvia. Niinpä oma kofeiiniton luomukahvi takaa minulle aamuisen nautinnon reissun päällä. Olen aina kysynyt henkilökunnalta erikseen luvan oman juoman nauttimiselle ja asiaan on aina suhtauduttu erittäin ymmärtävästi ja positiivisesti.

Britakakku maistuu hyvin kofeiinittoman kahvin kanssa.

Vinkkejä kahvila-ja ravintola-alan yrittäjille

Jos kahvila-tai ravintola-alan yrittäjänä haluat minusta (ja kaltaisistani ”kofeiinittomista”) tyytyväisen asiakkaan, niin kasvata ravitsemusliikkeesi varastosi kokoa sen verran, että saat jokusen 100 g purkin Clipperin kofeiinitonta luomupikakahvia tai jotain muuta kofeiinitonta luomukahvia hankittua. Niin tulen oikein mieluusti kahville ja maksan ilolla sen hinnan mitä kupillisesta kuumaa pyydät. Jos vielä pystyt valmistamaan minulle kofeiinittoman Cafe Latten tai Cappuccinon, olen todella onnellinen ja kiitollinen.

Kofeiiniton Cafe Latte on ihanaa.

Uusia tuotteita hinnoitellessa kehotan kaikkia ravitsemusliikkeitä käymään samalla koko hinnaston läpi. Kahviloilla ja ravintoloilla on nyt paineita nostaa hintoja, elleivät ne hintojen korotuksia jo ole tehneet.

Nautitaan vielä kesästä ja terassikeleistä. Mikäs sen mukavampaa kuin istua ihanan kahvilan tai ravintolan terassilla aurinkoisena päivänä tai iltana ja nauttia kupillinen herkullista kofeiinitonta kahvia.

Kofeiiniton kahvi maistuu minulle etenkin kesäaamuisin terassilla.