Viisi nyt ärsyttävää asiaa kahviloissa ja ravintoloissa

Nostan esille viisi eniten ärsyttävää asiaa kahviloissa ja ravintoloissa tässä ajassa. Kerron myös syitä, mistä nämä ilmiöt johtuvat. Yhtenä suurena juurisyynä ja pohjana negatiivisten asioiden ilmentymiseen ravintola-alalla ovat taannoiset koronanapandemian epäreilut ravintolarajoitukset ja niistä poikineet seuraukset.

Tässä ajassa on näkyvissä valitettavasti ärsyttäviä asioita kahviloissa ja ravintoloissa.

1. Hintojen kallistuminen ärsyttää kahviloissa ja ravintoloissa

Itsekin olen kevään, kesän ja syksyn mittaan kehottanut kahvila-ja ravintola-alan yrityksiä nostamaan hintojaan. Vähäinenkin hintojen nousu ärsyttää suunnattomasti asiakkaita. Etenkin sellaisia asiakkaita, joilla itsellään on talous tiukilla. Jos hinnat karkaavat saavuttamattomiksi ja muut kustannukset jatkavat vielä nousuaan, on selvää, että kuluttajat karsivat usein ensimmäisenä kahvila-ja ravintolapalveluista ja siirtyvät syömään ja juomaan kokonaan kotioloihin. 

Hintojen kallistuminen ärsyttää kahviloissa ja ravintoloissa.

2. Kahviloiden ja ravintoloiden aukioloaikojen supistuminen ärsyttää

Jotkut kahvilat ja ravintolat ovat alkaneet viime aikoina supistamaan aukioloaikojaan. Tämä johtuu osittain siitä, että alalla on paikoin huutava työvoimapula. Yksinkertaisesti osaavia ihmisiä ei saada tarpeeksi töihin. Jos liiketoimintaa joudutaan pyörittämään minimimiehityksellä, on toisinaan aivan pakko tinkiä aukioloajoista. Työvuorot järjestetään niin, että aina paikalla on ainakin se määrä henkilöstöä, jolla minimipalvelutaso taataan. Moni kahvila ja ravintola on nykyään kiinni sunnuntaisin – ainakin täällä Porvoossa. Ja jotkut myös monta muutakin päivää viikossa.

Täällä Porvoossa on harmiksi moni hyvä kahvila ja ravintola suljettuina sunnuntaisin.

Ajan hengen mukaisesti sattaa ravintolan tai kahvilan ovi olla huonolla tuurilla myös luvattuina aukiolopäivinä suljettuna. Ovessa saattaa tällöin olla lappu: ”Valitettavasti joudumme olemaan tänään suljettuina henkilökunnan sairastumisen takia.” Sijaisia ja korvaavaa työvoimaa on hankala saada ja olosuhteiden pakosta monet joutuvat toimimaan asiakkaan näkökulmasta näin tökeröllä tavalla.

Kahviloiden ja ravintoloiden aukioloaikojen supistuminen ärsyttää.

3. Ruokalistojen muuttuminen ja annoskokojen pienentyminen ärsyttää kahviloissa ja ravintoloissa

Ukrainan sodalla on ollut monia tuhoisia vaikutuksia muun muassa kahvila-ja ravintola-alan tuotteiden saatavuuteen ja hintojen kallistumiseen. Kaikkia raaka-aineita ei ole enää saatavilla entiseen malliin tai ne ovat kallistuneet yli äyräiden. Tällöin kahviloiden ja ravintoloiden on ollut pakko muuttaa ruokalistojen annoksia kokonaan tai pienentää annoskokoja. Se on aivan selvää, että asiakkaita ärsyttää, jos lempiannos muuttuu huonommaksi tai pienemmäksi hinnan pysyessä samana tai kallistuessa. 

Annoskokojen pienentyminen ärsyttää kahviloissa ja ravintoloissa.

Olin loppukesällä syömässä eräässä helsinkiläisessä ravintolassa. Pääruoaksi syömäni härän ulkofile oli niin pieni, että jäin vähän nälkäiseksi ruokailun jälkeen. Hinta oli annoksessa kuitenkin aika suolainen, joten olin kokemuksen jälkeen syystäkin pettynyt. Jos säästetään lihasta, niin olisiko annokseen voinut laittaa vaikka sesongin vihanneksia tai juureksia enemmän, että ainakin nälkä lähtisi kokonaan.

Kaikkia raaka-aineita ei ole enää saatavilla entiseen malliin.

4. Kahviloiden ja ravintoloiden huono palvelu ärsyttää asiakkaita

Joissain kahviloissa ja ravintoloissa saa näinä aikoina luokattoman huonoa palvelua. Koska alalla on valtava työvoimapula, joudutaan toisinaan kahviloihin ja ravintoloihin rekrytoimaan alalle pätemättömiä henkilöitä. Valitettavasti kokemattomille henkilöille sattuu virheitä, he eivät tiedä tarpeeksi edes perusasioista, he eivät näe asioita, he saattavat olla todella hitaita ja jotkut tuntuvat olevan ihan hukassa ja meininki sen mukaista. Asiakkaiden kärsivällisyys ja ymmärrys riittää usein tiettyyn pisteeseen asti. Jos perusruokaravintolassa joutuu normi-iltana odottamaan annostaan lähemmäs tunnin, jonka aikana ei asiakasta tiedoteta tai huomioida mitenkään, aletaan olla jo todella huonon palvelun puolella. Näin kävi minulle seurueineen hiljattain ja se kiukutti kovasti.

Kahviloiden ja ravintoloiden huono palvelu ärsyttää asiakkaita.

5. Kahviloiden ja ravintoloiden siisteyden puute ärsyttää asiakkaita

Joissain kahviloissa ja ravintoloissa on viime aikoina ollut havaittavissa siisteyden puutetta. Tämäkin asia on valitettavasti usein linjassa suoraan henkilöstövajeeseen ja epäpätevään henkilökuntaan. Valitettavan usein nipistetään juurikin siisteydestä ja kahvilan tai ravintolan siisteystasosta joudutaan tinkimään. Asiakastiloissa likaisuus näkyy tietenkin suoraan asiakkaille. On vastenmielistä istua epäsiistissä kahvilan tai ravintolan salissa tai joutua käymään likaisessa saniteettitilassa. 

Kahviloiden ja ravintoloiden siisteyden puute ärsyttää asiakkaita.

Kahvilat ja ravintolat kiinnittäkää näihin edellä mainittuihin asiakkaita ärsyttäviin asioihin huomiota ja mahdollisuuksien mukaan prepatkaa näissä asioissa. Jos haluatte tässä haastavassa ajassa puuttua kahvilanne tai ravintolanne toimintoihin ja kehittää niitä, olen mieluusti käytettävissä. Pystyn lyhyelläkin varoitusajalla järjestetään esimerkiksi kevytkonsultoinnin yritykseenne. Tarvittaessa konsultoin mieluusti myös syvällisemminkin tai kirjoitan esimerkiksi kahvilaanne tai ravintolaanne manuaalin, joka helpottaa henkilökunnan perehdytystä ja toimintaa. Työntekijät haluavat töihin kahviloihin ja ravintoloihin, joissa hommat toimivat.