Kahvila on viroksi Kohvik ja niitä löytyy runsaslukuisesti Tallinnan keskustasta ja Vanhasta kaupungista. Keskustan kahvilat ovat mielestäni yleisilmeeltään moderneja ja pelkistettyjä, kun taasen Vanhasta kaupungista löytää todella suloisia ja tunnelmallisia kahvila-ravintoloita.
Yleisesti ottaen kahviloiden tuotetarjonta on Tallinnassa monipuolista ja runsasta, monissa oli vitriinit täynnä leivonnaisia jo heti aamusta. Etenkin marsipaanisia leivoksia ja kakkuja näkyi paljon. Sanotaan, että virolaiset ovat kakkukansaa. On upeaa, että niin monet kahvilat leipovat Tallinnassa itse herkkunsa, näin ollen persoonallinen maku ja tyyli erottavat positiivisesti kilpailijoista. Alkoholia oli myös myynnissä kahvijuomien ohessa useissa kahvila-ravintoloissa. Brunssit ovatkin suosittuja etenkin viikonloppuisin.
Ihania tuoreita korvapuusteja ja muita leivonnaisia.
Tallinnassa monet kahvilat ovat miettineet hyvin liikeideansa ja uskaltaneet erikoistua rohkeasti. Löysin mm. Tallinnan vanhimman kahvilan, luomukahvilan, kirjakahvilan, vegaanikahvila-ravintolan, jäätelökahvilan ja taidekahvilan. Sisustuksella ja henkilökunnan työasuilla oli monesti viimeistelty lopullisesti ilme ja tyyli.
Tämän kahvilan sisustus, miljöö ja työasut ovat kerrassaan ihastuttavat.
Palvelukulttuuri Viron kahviloissa ei valitettavasti ole aina paras mahdollinen ja asiakas voi saada tylyäkin palvelua. Tämän on sanottu johtuvan osin palvelualojen matalasta palkkatasosta. Virossa keskimääräinen bruttokuukausipalkka on noin 1 300 euroa ja kahvila-ravintola-alalla usein paljon pienempi. Palkka ei siis varsinaisesti houkuttele palvelemaan korkeatasoisesti. Onnekseni sain useimmissa kahvila-ravintoloissa hyvää ja joissain jopa loistavaa palvelua. Varmasti paljon on itsestäkin kiinni minkälaista asiakaspalvelua ansaitsee. Henkilökunnan tippaaminen nostaa palvelun laatua huomattavasti ja hymyyn vastataan herkästi. Ravintoloissa ja kahviloissa, joissa oli pöytiintarjoilu, jätin tippiä noin kymmenisen prosenttia laskun loppusummasta.
Kauniissa lasipurnukoissa on makoisia keksejä.
Euron myötä hintataso on Virossa ja varsinkin Tallinnan keskustan alueella noussut paljon. Mielestäni Tallinnan kahvila-ravintoloissa hinnat olivat kohtuullisia, osin edullisiakin näin suomalaisen silmin. Helsingin keskustassa saa keskimäärin pulittaa kupillisesta kuumaa kahvia enemmän kuin eteläisen naapurivaltion pääkaupungissa. Kahviloissa on katteet kohdillaan Tallinnassakin. Jos rahaa haluaa säästää, niin kakkuja voi ostaa edullisesti tavallisista ruokakaupoista ja kondiittoreilta suoraan.
Kahvilan näyteikkuna Vanhassa kaupungissa.
Tunnelma oli monissa kahviloissa kerrassaan ihastuttava. Asiakkaita oli kahvilakierrokseni aikana kahviloissa mukavasti ja ihmiset nauttivat ilmapiiristä. Juttelin monen paikallisen kanssa englanniksi ja he olivat hyvin ystävällisiä ja avuliaita.
Monissa kahviloissa oli maksuton wi-fi-yhteys tarjolla asiakkaille.
Tallinnan keskusta on mielestäni niin kompakti, että kävellen ehtii yhden päivän aikana näkemään paljon. Välillä on hyvä pitää pieniä taukoja ja nautiskella kauniista kahviloista. Visit Tallinnan sivuilta löytyy kattava lista kahviloista. Nämä ihanat kahvila-ravintolat ovat todellakin vain alle kolmen tunnin merimatkan päässä Helsingistä.
Toimiessani kahvila-ravintolayrittäjänä tein usein opintomatkoja ja suosittelen matkustamista niin kotimaassa kuin ulkomailla oppimistarkoituksessa kaikille toimiville yrittäjille. Olen matkustanut mm. Chilessä ja Argentiinassa, jossa vierailin kahdellatoista eri viinitilalla. Viinitiloilla osallistuin ohjattuihin viinitastingeihin ja sain tutustua viinin tuotantoprosessiin laajasti. Las Vegasissa puolestaan osallistuin maahantuomamme amerikkalaisen elintarvikkeen omistajan järjestämään upeaan seminaariin. Tuon reissun ehkä mieleenpainuvin muisto oli hotelli ja kasino MGM Grand:n tiloissa illalla järjestetty cocktail-tilaisuus, joka oli suureksi yllätykseksi kokonaan alkoholiton.
Suurkaupungeissa on ravitsemusliikkeitä laidasta laitaan.
Ideoita huipputuotteista
Opintomatkoilla olen saanut valtavasti ideoita. Uusia ajatuksia olen saanut ennen kaikkea tuotteiden osalta. Erilaiset ruoat ja eksoottiset maut maailmalla pistävät tuotekehittelyprosessin toimintaan. Mietin tuolloin, voisinko mahdollisesti valmistaa kahvila-ravintolassani jotain tämän paikallisen herkun kaltaista. Makumaailmaa kannattaa mielestäni usein tuunata suomalaiseen suuhun sopivaksi. Yksi perheyrityksistämme, Russian Fastfood, valittiin vuonna 1990 City-lehden vuoden parhaaksi Fastfood-ravintolaksi Helsingissä. Yrityksemme ehdoton hittituote oli zebureki, venäläinen lihapiirakka. Tuote oli loppupeleissä täysin meidän kustomomoima eikä muistuttanut paljoa alkuperäistä versiotaan, mutta sillä ei ollut väliä, koska suomalaiset asiakkaat rakastivat sitä.
Paikalliset ruoat ja juomat ovat usein eksoottisia.
Palvelukulttuurista oppia maailmalta
On opettavaista nähdä, miten eri lailla asioita tehdään maailmalla. Ekskursioilla olen mm. ihaillut miten monta asiakaspalvelijaa onkaan Thaimaan Bangkokin kahvila-ravintolassa yhtä asiakasta kohden tai ihmetellyt miten pitkälle itsepalvelu onkaan viety Brasiliassa Riossa ns. kiloravintoloissa. Oman kahvila-ravintolan palvelukulttuuria voi aina muuttaa, muotoilla ja kehittää, henkilökuntaa kouluttaa ja opettaa. Sanotaan, että vain muutos on pysyvää.
Rakastan paikallisia luonnontuotteita ja hyvää palvelua.
Mikä opintomatkan kohteeksi?
Jos toimit kahvila-ravintolayrittäjänä ja mietit kuumeisesti ensimmäisen opintomatkasi kohdetta, suosittelisin todennäköisesti Sinulle matkaa joillekin ravitsemisalan kansainvälisille isoille messuille. Ulkomailla ruokamessut ovat usein valtavan suuria ja nähtävää riittää monelle päivälle. Olisiko mahtavaa tutustua erikoisiin elintarvikkeisiin, innovatiivisiin ravitsemisalan laitteisiin ja huipputyövälineisiin maailmalla? Voisit verkostoitua kansainvälisten toimijoiden kanssa. Mikset ehkä toisi tuliaisena esimerkiksi erikoisia työasuja tai uutta sisustusrekvisiittaa omaan ravitsemusliikkeeseesi Suomeen?
Aamukahvimaisemat ovat matkoilla toisinaan kohdillaan.
Kotona ajatukset junnaavat paikoillaan
On usein hyvä irtautua hetkeksi tutusta arjesta ja tarkastella asioita matkan päästä. Omassa kahvila-ravintolassa koko ajan ollessa ei välttämättä edes näe mahdollisia epäkohtia. Saattaa olla haasteellista päästä työntouhussa tavoiteltuun flow-tilaan, jossa uudet ideat pulpahtelevat solkenaan. Joskus pitää mennä kauas, että näkee lähelle. Tarjoan Kahvila-ravintolayrittäjän sijaispalvelua, joten nyt on reissuun lähteminen monelle kahvilan pitäjälle helpompaa kuin koskaan ennen. Kannattaa muuten aina ennen matkan varaamista selvittää oman kirjanpitäjän kanssa miten opintomatka kirjataan mahdollisesti yrityksen kuluihin.
Parasta on, kun pääsee näkemään ruoan tai tuotteen kasvuolosuhteet paikan päällä.
Sepelkyyhkyn, sorsalintujen ja karhun metsästysaika on alkanut. Mikä onkaan parempaan lihaa kuin villinä metsässä elänyt riistaeläin. Eläin on elänyt onnellisen elämän luonnollisessa elinympäristössään ja syönyt luonnonmukaista puhdasta ravintoa koko elämänsä ajan.
Kyyhkyn sulat ovat koristeellisen kauniit.
Riistaliha on usein tummempaa ja vähärasvaisempaa kuin kasvatettu. Sepelkyyhkystä valmistin tänään rintafileet. Yhdestä linnusta saa kaksi filettä ja mielestäni ne riittävät yhdelle aikuiselle syöjälle.
Riistaliha on puhdasta ja luonnollista.
Fileet nostin noin puoli tuntia ennen paistamista huoneenlämpöön. Pannu saa olla ihan kuuma ja paistamiseen käytin nokareen voita. Jätin fileet mediumiksi eli puolikypsiksi, näin riistalinnun maku ja koostumus ovat parhaimmillaan. Porvoolaisesta Malmgårdin kartanopuodista olen ostanut ”Viltkrydda” riistamaustetta, jota suositellaan käytettäväksi kaiken riistaruoan maustamiseen. Sekoitus pitää sisällään kynteliä, tinjamia ja salviaa. Lisäksi käytin fileiden maustamiseen suolaa ja mustapippuria. Tämä oli kerrassaan toimiva kombo. Mausteita ei saa laittaa liikaa, muuten linnun oma herkullinen maku peittyy.
Riistamausteseoksessa on kynteliä, tinjamia ja salviaa.
Tarjosin fileet paistettujen luomuperunoiden kera. Valitsin isokokoisia uusia perunoita, pesin ne ja keitin kuorineen. Kun potut olivat jäähtyneet, leikkasin ne pituussuunnassa lohkoiksi. Pilkoin purjosipulia kaveriksi. Maustoin perunat vain suolalla ja ripauksella paprikajauhetta. Käytän aina luomutuotteita mausteita myöten. Paistoin peruna-sipulisekoituksen kyyhkyn fileiden tapaan kuumalla pannulla luomuvoissa.
Paistetut luomuperunat ovat superhelpot valmistaa.
Koristelin annoksen tuoreilla puolukoilla, sillä löysin tänään metsästä ensimmäiset kypsät punaiset herkkumarjat. Tämä oli todelllinen vapaapäivän gourmet-ruoka, joka on vieläpä helppo ja nopea valmistaa. Ravintolassa tämä annos olisi maksanut varmasti maltaita, mutta näin pääraaka-aineet omavaraisesti hankittuna ja itse valmistettuna se tuli oikeastaan maksamaan vain jokusen euron.
Puolukka on ihan yksi lempimarjoistani, sitä on niin helppo poimia.
Olen aina rakastanut ruoanlaittoa. Syksy on ihan parasta aikaa saada satokauden mukaisia herkkuja ja valmistaa niistä ihanaa terveellistä ruokaa. Suosikkireseptini olen koonnut käteväksi ”Malinan Syksyn Ruokareseptit” e-oppaaksi, jonka voit ostaa vaikka samantien Malifood Oy:n verkkokaupasta.
Olen kierrellyt nyt parin vuoden ajan kentällä asiakkaitani tapaamassa ja huomannut, että kahvila-ja ravintola-alan yrityksillä kehittämisen tarpeet vaihtelevat suuresti. Toiset ravitsemusliikkeet tarvitsevat vain pientä ulkopuolisen ammattilaisen apua ja sparrausta, kun taas joillekin ravintola-alan yrityksille laitetaan melkein ”koko pakka” uusiksi.
Malifood Oy:n suosituin palvelu on Kevytkonsultointi
Yritykseni Malifood Oy:n suosituin palvelu on tällä hetkellä Kevytkonsultointi. Ravitsemisalan kevytkonsultointi on miellyttävä palvelu, koska se antaa avun nopeasti ja hyvin ketterästi. Kevytkonsultointi on asiakaslähtöinen, joustava ja se voidaan toteuttaa lyhyelläkin varoitusajalla.
Miten homma käytännössä toimii?
Ota minuun yhteyttä sähköpostitse, tekstarilla tai soittamalla. Vastaan aina 24 tunnin kuluessa, yleensä jo paljon aiemmin. Kerro minulle mihin tarvitset apua, mikä ennenkaikkea on yrityksesi kehityksen kohteena. Näitä haastekohtia voi olla useampiakin. Kalentereistamme katsomme sopivan tapaamisajankohdan ravitsemusliikkeeseesi tai jos sinulla ei ole vielä paikkaa voimme tavata Espoon Lintuvaaran toimistollani. Kanssani tapaamiset onnistuvat myös halutessasi viikonloppuisin ja iltaisin. Jos sinulla on todellinen akuuttitarve avulle, silloin kannattaa kääntyä palveluni ”pikakonsultaatio 60 min. puhelimitse” puoleen, jolloin vastaukset kysymyksiisi saat vieläkin nopeammin.
Teen esivalmistelut aina huolella, ihan niin kuin huippuravintoloiden keittiötkin. Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty.
Kevytkonsultoinnin alkuvalmistelut
Tutustun ennalta muun muassa ravintola-alan yrityksesi kotisivuihin ja mahdolliseen etukäteen toimittamaasi materiaaliin esim. työvuorolistoihin, jos kehittämisen kohteena on vaikkapa henkilöstön mitoitus. Kehittämisen tarve voi olla myös hyvin yleisellä tasolla, kuten ”halutaan lisää myyntiä”. Tällöin pureudun kevyesti koko konseptin kehittämiseen ja markkinointiin. Olen tavannut urani aikana henkilökohtaisesti toistatuhatta yrittäjää ja yrittäjäksi aikovaa ja nähnyt hyvinkin erilaisia tarpeita. Jokainen yritys on omanlaisensa ja ainutlaatuinen case. Sukellan ravitsemusliikkeesi maailmaan asiakkaan ja konsultin näkökulmasta, jolloin bongaan epäkohdat helposti hetkessä.
Tulen kahvilaasi, ravintolaasi, baariisi, pizzeriaasi tai yökerhoosi tutustumaan paikan päälle. Näen heti mikä mielestäni toimii ja mitä uusia asioita olisi syytä kokeilla. Tiedän omasta viiden kahvila-ravintolan pyörittämisen kokemuksestani, kuinka sokeaksi sitä tuleekaan omalle toiminnalle, kun on päivittäin omassa yrityksessään kiinni. Ulkopuolinen ammattilainen näkee hetkessä mikä tulisi olla toisin. Usein ravintoloitsijalla itsellään on myös loistavia ideoita, jotka vain ovat jostain syystä jääneet kokonaan toteuttamatta. Keskustelemme luottamuksellisesti parin tunnin ajan. Haastattelen, havainnoin, ideoin ja kehitän liiketoimintaasi yhdessä kanssasi. Hylkäämme ne ideat, joihin et halua lähteä ollenkaan ja jatkojalostamme niitä helmiä, mitkä tuntuvat sinusta mielekkäiltä. Parissa tunnissa ehdimme todella paljon, annan heti ideani ja muutosehdotukset käyttöösi. Konkreettiset parannusehdotukset ovat tapaamisen jälkeen vapaasti hyödynnettävissäsi.
Tapaamisen aikana moni asia selkiytyy ja hyviä ideoita on syytä jatkojalostaa.
Kirjallinen kehittämissuunnitelma
Toimin tapaamisen aikana ”sihteerinäsi” ja kirjaan keskustelumme pääkohdat ylös. Kirjoitan muistion puhtaaksi ja lisään sinne vielä jotain, jos minulle tulee kohtaamisemme jälkeen mieleen. Tämän kirjallisen kehittämissuunnitelman toimitan sinulle jo mahdollisuuksien mukaan tapaamistamme seuraavana päivänä sähköpostitse. Se toimii selkeänä ”to do-listanasi”. Kehittämissuunnitelma on rakenteeltaan konkreettinen ja kevyt, näin muutokset tulee toteutettua myös käytännössä.
Lisäpalvelut onnistuvat tarvittaessa
Jos kahvila-ja ravintola-alan yritykselläsi ilmenee tapaamisemme aikana lisätarpeita, hoidan ne halutessasi. Kevytkonsultointi voidaan muuttaa syvälliseksi tarpeen mukaan. Voin myös tarjota täsmäapua kuten ”Tunnusluvut tutuiksi”-konsultointipaketin, kouluttaa henkilökuntaasi tai vaikka toimia lomasi ajan ”Kahvila-ravintolayrittäjän sijaisenasi”. Näistä sovimme aina yhdessä erillisellä sopimuksella.
Lisäpalveluita voi ostaa tarpeen mukaan ”yksikkö” kerrallaan, helppoa ja kätevää, eikö?
Kevytkonsultoinnin hinta on varsin maltillinen
Olen huomannut, että monella ravitsemisalan yrittäjällä rahat toiminnan kehittämisen suhteen ovat usein tiukassa. Aikomukseni ei ole ”ryöstää” yrittäjiä, niinpä olen hinnoitellut kevytkonsultoinnin mahdollisimman kohtuuhintaiseksi. Toisinaan minulta kysytään, miten pystyn myymään laadukkaita palveluitani näin edullisesti verrattuna kilpailijoihin. Olen niin kokenut konkari ja tehokas työssäni, että minulla ei kulu yhtään ylimääräistä aikaa jonnijoutavaan papereiden pyörittelyyn vaan menen aina heti suoraan asian ytimeen, käärin hihat ja alan touhuamaan. Töitä teen hyvin keskittyneesti ja suurella rakkaudella. Minulla on vilpitön halua auttaa muita menestymään. Tavoittelen toiminnallani mieluummin suurempia volyymeja kuin pitkien aikojen piipertelyä ikuisuusprojektien parissa. Kevytkonsultoinnin hinta on vain alkaen 590,00 euroa + alv 24%. Pääkaupunkiseudulla toimiessani en veloita ollenkaan matkakuluja. Toiminta-alueenani on koko Suomi ja annan aina etukäteen lisäksi matkakuluista hinnan, enkä veloita erikseen valmisteluista tai kirjoituskuluista. Näin ollen laskuni ei sisällä ikäviä yllätyksiä, koska kokonaispakettihinta on tiedossa jo tarjousta annettaessa.
Minulla on taito puristaa kovasta kookoksestakin herkullinen maito ulos.
Miten kevytkonsultointi eroaa konsultoinnista?
Nimensä mukaisesti kevytkonsultointi on ketterämpi, kevyempi ja nopeampi vaihtoehto. Syvällisen konsultoinnin toteuttaminen vie minulta paljon enemmän aikaa, kun kirjoitan laajan konsultointiraportin, johon teen huolellisesti laskelmat ja käsittelen ravitsemusliikkeestäsi ottamat valokuvat ym. Konsultoinnissa olemme kevytkonsultointia enemmän yhteydessä ja sovimme mm. liiketoiminnan jälkiseurannasta. Oheiseen taulukkoon keräsin palvelujen sisältöjä ja eroavaisuuksia.
Kevytkonsultointia myös uusille kahviloille ja ravintoloille
Kevytkonsultointi sopii myös uusille ravitsemusliikkeille. Tällöin voin esimerkiksi käydä kirjoittamasi liiketoimintasuunnitelman läpi ja vierailla paikassa, johon olet suunnitellut avaavasi toimipaikan. Sparraan liikeideaasi ja konseptiasi omien ideoidesi pohjalta. Kerron rehellisesti ajatukseni. Kirjoitan myös asiakkailleni loistavia liiketoimintasuunnitelmia laskelmineen, mutta tällöin hinta asettuu suuren työn vuoksi syvällisen konsultoinnin hinnan paikkeille. Lue lisää liiketoimintasuunnitelman sparraus-ja kirjoituspalveluista.
Työni teen aina suurella sydämellä ja raudankovalla ammattitaidolla. Jos en pysty sinua auttamaan, annan rahat takaisin-takuun.
Milloin olet viimeksi oikein pysähtynyt ja katsonut sisimpääsi miten oikeasti voit? Oletko tyytyväinen elämääsi vai haluaisitko tehdä ison muutoksen, mutta se ehkä pelottaa? Olisiko ihanaa löytää henkilö, jonka kanssa voisi käydä läpi kaikki murheet objektiivisesti ja jakaa onnistumiset kannustavasti?
Autan kahvila-ja ravintola-alan yrittäjiä voimaan paremmin.
Elämään kuuluu alamäet
Ravitsemisalan yrittäjyys ei aina ole todellakaan ruusuilla tanssimista. Yrittäjän henkiset voimavarat ovat toisinaan vähissä, kun on kiirettä, paineita, stressiä tai huolia. Henkilökohtaisen elämän ongelmat heijastuvat usein suoraan liiketoimintaan ja toisinpäin. Jokaisen elämään kuuluu niin hyviä kuin huonoja jaksoja, tämä on täysin luonnollista. Joskus tuntuu, että juuri kahvila-ja ravintola-alan yrittäjät saavat harteilleen kannettavakseen jättisuuren painolastin. Ravitsemisala kuormittaa yrittäjiä usein sekä henkisesti että fyysisesti. Toisinaan tuntuu, että negatiivisia asioita tulee liikaa eteen ja voimat ehtyvät. Joillekin voi taas käydä niin, että äkillinen menestys sekoittaa pään ja mikään ei enää tunnu miltään. Muutokset elämässä voivat olla hyvinkin rajuja.
Sillan toisella puolella paistaa aurinko.
Kokemuksen syvä rintaääni
Toimin lähes kymmenen vuotta itsenäisenä kahvila-ja ravintola-alan yrittäjänä pyörittäen viittä ravitsemusliikettä ja minulla on lisäksi ravitsemisalan perheyritystausta. Urani varrella olen itse kohdannut monia ongelmia ja selättänyt ne. Yksi perheemme yrityksistä meni konkurssiin ja olen omin silmin nähnyt miten siitä selvitään ja kammetaan takaisin yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi. Yrittäjänä minulla on ollut tilikausia, jolloin olen tehnyt rankasti tappiota. Nuorena yrittäjänä luulin olevani väsymätön ja painoin töitä työuupumukseen asti, siitä selviäminen yrittäjyyden ohella vei vuosia. Kahvila-ravintolayrittäjyyteni loppui surullisesti siihen, kun Helsingin kaupunki yllättäen irtisanoi viimeisen kahvila-ravintolani vuokrasopimuksen. Äitinä tiedän, miten haastavaa voi olla perheen ja yrittäjyyden yhdistäminen. Myös henkilökohtaisessa elämässä on seinä noussut toisinaan pahasti vastaan. Viime vuonna 2018 olen kohdannut suurimmat henkilökohtaisista menetyksistäni, kun jouduin hautaamaan rakkaat äitini ja isäni.
Kokemusta on kertynyt valtavasti vuosien varrella ja mielelläni jaan vinkkejä muille.
Loistavat ominaisuudet ja työkalut käytössä
Olen joutunut tekemään paljon töitä selvitäkseni kaikista mahdollisista vastoinkäymisistä. Luen valtavasti kirjallisuutta ja pystyn haalimaan suuren määrän viisaita ajatuksia, joista ammentaa oppia. Laajan elämänkokemukseni myötä ymmärrän hyvin asioita, ihmisiä ja tilanteita. Ajatukseni kulkee nopeasti ja tarkka katseeni paljastaa yleensä hetkessä, mistä tilanteessa on pohjimmiltaan kysymys. Olen hyvä arvioimaan tilanteita ja katsomaan asioita objektiivisesti. Minulla on valtavan hyvä ihmistuntemus ja tulen erilaisten ihmisten kanssa toimeen, eritoten kahvila-ravintolayrittäjien sielunmaailman tunnen hyvin. Positiivinen elämänasenteeni auttaa minua tilanteessa kuin tilanteessa. Valtavasta energiani määrästä pystyn jakamaan myös muille. Pikkuhiljaa minulle on kerääntynyt toimivista metodeista työkalupakki. Minua voi siis nimittää itseoppineeksi voimavara-valmentajaksi.
Meditoin ja astangajoogaan säännöllisesti.
Kokonaisvaltainen hyvinvointi
Muistan lukion psykologian tunnilta opinnoistani, että ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Henkisten ja psyykkisten voimavarojen lisäksi yrittäjän tulee hoitaa kehoaan ja sosiaalisia suhteitaan. Nämä ovat monella ravitsemisalan yrittäjällä retuperällä, kun aikaa ei muka riitä itsestä huolehtimiseen. Vaikka juuri yrittäjä itse on yrityksen tärkein voimavara. Olen itse terveyden ja hyvinvoinnin perikuva ja pystyn näissäkin asioissa jakamaan oppeja. Terveellinen ruokavalio, säännöllinen liikunta, ulkoilu luonnossa, rakkaat harrastukset ja perheen ja ystävien kanssa vietetty aika ovat äärimmäisen tärkeitä. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osa-alueita ovat myös taloudellinen turva ja yhteiskunnallinen asema. Tsemppaan yrittäjiä tavoittelemaan menestystä ja vaurautta.
Luomuteekupillisen äärellä on hyvä pohtia isoja kysymyksiä.
Ravitsemisalan yritysten lisäksi nyt myös yrittäjät kuntoon
Haasteita kohdatessa ei kannata jäädä yksin vaan hakea ulkopuolista apua. Tarjoan henkilökohtaista voimavara-valmennusta, jossa avaamme elämäntilanteesi ja etsimme parhaat ratkaisut. Vertaistuki ja keskustelu kokeneen yrittäjän kanssa auttavat usein jäsentämään asiat. Sanotaanhan, että yrittäjää ymmärtää parhaiten toinen yrittäjä. Joskus yksikin tapaaminen voi auttaa pahimmasta suosta. Voimavara-valmennuspalveluni tuntihinta on 80,00 euroa + Alv 24% eli yhteensä 99,20 euroa. Tapaamiset pidetään Malifood Oy:n toimistolla Espoon Lintuvaarassa höyryävän luomuteekupposen kera. Jos haluat tavata muualla, lisätään matkakulut palvelun hinnan päälle. Jos välimatkamme on liian pitkä, voimme kommunikoida Skypen, FaceTimen, Linen tai WhatsUppin välityksellä. Palvelun voit ostaa suoraan Malifood Oy:n verkkokaupasta tai sitten ottaa suoraan minuun yhteyden. Tässä oiva lahjakortti-idea sitä tarvitsevalle.
Haluatko kahvila-ja ravintola-alan yrittäjä voida paremmin?
Ravitsemisalan yritysten lisäksi laitan nyt myös yrittäjät kuntoon ja kukoistukseen.
Puolessatoista vuodessa olen saanut rakennettua toimivan konseptin kahvila-ja ravintola-alan konsutointi-ja koulutusalan yritykselleni. Olen hyvin kiitollinen kaikille ihanille asiakkailleni ja yhteistyökumppaneilleni hedelmällisestä yhteistyöstä, joka onneksemme jatkuu edelleen. Tällä hetkellä tyytyväisyys huokuu minusta.
Uudet kotisivut ja vanhat blogitekstit
Vaihdoin viime viikolla kotisivujeni palveluntarjoajaa ja tässä nyt nämä uudella alustalla toimivat sivuni. Rakennan nettisivuista pikkuhiljaa hienot, lisäilen kuvia ja sisältöä. Mielelläni otan myös vinkkejä vastaan ja kuulisin kehitysehdotuksia. Kannattaa kurkata muutaman viikon kuluttua, mitä olen saanut aikaiseksi. Koska rakensin kotisivut itse alusta asti, en siirtänyt suoraan tänne vanhoja blogikirjoituksiani. Aion meinaan kirjoittaa noista vanhoista blogiteksteistäni parhaimmat ja luetuimmat artikkelit kokonaan uudestaan päivitysten kera.
Liiketoiminnan painotus verkkoon
Tulen painottamaan liiketoimintaani entistä enemmän verkkoon mahdollisimman monen asiakkaan ulottuville. Asiakkaani sijaitsevat ympäri Suomen. Minulla on huikeita suunnitelmia ja lupaan laseerata jo kesällä uusia palveluita. Verkossa työskentely tuo minulle lisää vapautta toimia itsekin mistäpäin maailmaa tahansa. Aion jatkossakin viettää talven kylmimmät kuukaudet Kaakkois-Aasian lämmössä. Tietenkään en aio perinteisestä kouluttajan ja konsultin työstäni luopua, koska niin paljon rakastan tätä ihmisten jatkuvaa kohtaamista ja auttamista ihan ”livenä”. Huhti-toukokuussa olen tavannut henkilökohtaisesti jo monta mieletöntä asiakasta ja ehtinyt pitämään usean koulutuksen. Tämä on ihan unelmatyötä.
Rakastan koulutusten pitämistä.
MaliYoga tarjoaa lasten joogapalveluita ja-tuotteita
Moni teistä tietääkin, että Astangajooga on intohimoni. Mutta vain osa tietää, että opiskelen parhaillaan kokonaisvaltaiseksi lapsijoogan ohjaajaksi. Olen rekisteröinyt PRH:ssa yritykselleni Malifood Oy:lle aputoiminimen MaliYoga, joka tarjoaa lasten joogapalveluita ja-tuotteita. Kesäkuussa pidän ensimmäiset lasten joogapäivät ja syksyllä pistän viikottaiset lapsijoogatunnit pyörimään Porvoossa. MaliYoga tarjoaa myös ihania lasten joogasynttäreitä. Syksyllä aukeaa MaliYogan verkkokauppa, josta voi ostaa joogatuotteita kuten ihania luomupuuvillaisia lastenjooga-asuja. Kurkkaa ihmeessä MaliYogan kotisivuille, tykkää MaliYogan Facebook-sivuista ja liity uutiskirjeen tilaajaksi, jos lapsijooga resonoi. Olen enemmän kuin onnellinen, kun saan tehdä rakkaasta harrastuksestani tällä tavalla sivutyön ja kokonaan uuden liiketoiminnan. Korostan vielä, että Malifood Oy:n kahvila-ja ravintola-alan konsultointi- ja koulutusbisnes tulee olemaan jatkossakin päätyöni ja se tekee yritykseni liikevaihdosta suurimman osan. Minulla on kyllä aikamoisia visioita MaliYogankin suhteen. Koetan toimia nyt maltillisesti, mutta eihän sitä koskaan voi tietää mitä mahtavaa tulevaisuus tuo tullessaan lapsijoogan saralta.
Meditointi ja Astangajooga kuuluvat vahvasti elämääni.
Tuorein urahaastatteluni
Kollega.fi-verkkosivuston perustaja ja omistaja Marja Kasanen haastatteli minua urastani. Hän on todella taitava kirjoittamaan ja sai nostettua loistavasti rönsyilevästä haastattelustani punaisen langan. Ihailen hänen kirjoitustaitojaan. Voit lukea haastatteluni Mahdollisuuksia manifestoiva konsultti. Avaan vähän syvällisemmin tuntemuksiani ja ajatuksiani nykyhetkestä ja näistä ihanista muutoksista. Tietenkin myös muistelen menneitä, kuten kunnon keski-ikäinen konsanaan. Oman uratarinani läpikäyminen oli piristävää, koska harvemmin sitä pysähtyy miettimään syvällisesti entisiä työtehtäviään ja töitään.
Positiiviset fiilikset
Vaikka uudistukset ja muutokset tuovat mukanaan aina lisätyötä, olen todella innoissani. Tällä hetkellä To do-listani on valtava, mutta pikkuhiljaa sekin pienenee. Suhtaudun tekemisiini positiivisesti ja oikeastaan näen koko ajan vain valmiin onnistuneen lopputuloksen silmissäni. Aurinkoinen kevät-kesä antaa paljon energiaa ja lisääntynyt valo piristää. Olen hyvällä mielellä näiden muutosten suhteen.