Miten rakennan huippukoulutuksen?

Pitämistäni syksyn koulutuksista ja esiintymisistä olen saanut osallistujilta huikean positiivista palautetta ja tilaajat kiittelivät.

”Kiitos Malina, ei tarvitse parantaa mitään.”

Koulutuksen aihe

Mistä ainesosista sitten rakennan loistavan koulutuksen? Kaikista tärkein asia on mielestäni koulutuksen aihe. En koskaan kouluta aiheesta, jossa en koe olevani asiantuntija. Minua pyydettiin hiljattain pitämään puolenpäivän mittainen koulutus aiheesta ”Osuuskunnat yritysmuotona”. Kieltäydyin kohteliaasti, koska en koe olevani osuuskunta-aihealueen mestari. Toki tiedän osuuskunnista paljon. Olen henkilökohtaisesti auttanut kymmeniä alkavia ja toimivia osuuskuntayrityksiä, istunut itse lukuisissa osuuskuntakoulutuksissa oppimassa ja lukenut valtavan määrän osuuskunta-aiheista kirjallisuutta.  Onneksi minulla on laaja verkosto ja tässäkin tapauksessa suosittelin heti osuuskunta-alan gurua kouluttajaksi tuohon tilaisuuteen. Tärkeintä on aina itse tuntea hyvin aihealue ja suostua vain sellaisiin koulutuksiin, joissa on annettavaa muille.

NewCo Helsingin juhlasaliin menossa kouluttamaan sadalle henkilölle ”Ravintolan ja kahvilan perustamisesta”.

Kuulijoiden odotukset

Ihmisten odotukset koulutusten suhteen ovat yleensä varsin korkeat. Siksi on tehtävä paljon työtä, että saa aidosti annettua osallistujille jotain uutta ja hyödyllistä. Mitä paremmin tunnen kohderyhmän, jolle luennoin, sitä parempi. Asettaudun aina ennalta kuulijan asemaan ja mietin, mistä asioista hän mahdollisesti haluaa tietää ja mitä oppia koulutuksestani. Jos suinkin mahdollista, teen etukäteen kyselyn, jolla selvitän mahdollisia tarpeita, mielenkiinnon kohteita ja odotuksia koulutukseni suhteen. Jos kuulijakunta on hyvin heterogeeninen, on tämä usein haastavaa, kun kaikille pitäisi kuitenkin kyetä tarjoamaan jotain.

”Malinan pitämä koulutus ylitti odotukseni, en odottanut näin paljoa.”

Esiintyminen

Esiintymistyylini on hyvin käytännönläheinen ja kerron aina paljon tarinoita. Minulta ei voi tilata teoreettista yrittäjyyden professorin tasoista luentoa. Lavalla pyrin aina olemaan oma itseni ja mahdollisimman luonteva, enemmänkin juttelen ja kerron asioista kuin väkisin opetan. Pyrin olemaan selkosanainen ja tästä olen saanut paljon kiitosta. Osaan selittää vaikeitakin asioita ymmärrettävästi. Luonnollisuuteni kumpuaa kokemuksesta, olenhan ollut satoja kertoja lavalla. Rakastan esiintymistä ja kouluttamista.

”Malina luennoi käytännönläheisesti ja ymmärrettävästi. Esimerkit olivat mielestäni hyviä.”

Englanninkielisissä koulutuksissa on usein hyvä vuorovaikutus.

Koulutuksen rakenne

Hyvän koulutuksen rakentaminen on kuin taidetta. Mietin aina sisällön huolella, mitä asioita otan mukaan ja mitä jätän kertomatta. Tarkasti pidän mielessäni koulutuksen tavoitteet ja tilaajan toiveet. Rakennan usein pienen draaman kaaren. Osallistujat pitää saada heti mukaan, mutta koko pajatsoa ei kannata alussa tyhjentää. Herkullisia asioita ja tarinoita pitää ripotella myös koulutuksen keskelle ja loppuun, se ei saa lässähtää missään vaiheessa. Sisällön rakennan ensin post-it-lappujen avulla. Kirjoitan aina yhdelle lapulle yhden dian asian ja sitten ranskalaisilla viivoilla sisällön siihen. Näiden lappujen paikkaa vaihtelen tarpeen mukaan ja kun olen tyytyväinen järjestykseen ja rakenteeseen, kokoan esityksen. 

”Olin tyytyväinen koulutuksen sisältöön ja sain motivaatiota.”

Esityksen kuvat ja diat

Esitykseni koostan post-it lappujen sisällöistä koneelle ja teen sen Keynotella tai Powerpointilla. Kansikuvan tulee olla puhutteleva, mielenkiintoinen ja tunteita herättävä, näin saan kuulijat heti kiinnostumaan. Dioissa käytän yleensä lähinnä otsikoita, paljon isoja kauniita kuvia ja vain vähän tekstiä. Kuvien ympäriltä kerron tarinoita elävästä elämästä, koska ne jäävät usein parhaiten osallistujien mieleen. Joskus näytän myös muutaman aihetta tukevan lyhyen videon. Koulutuksen tekee mielenkiintoiseksi, kun osallistujat eivät oikein tiedä mitä seuraavaksi tulee, yllätykset ovat piristäviä. Tavoitteeni on, ettei koulutukseni ole tylsä, osallistujat pysyvät hereillä ja kaikki oppivat edes jotain uutta. 

”Esityksessä oli kauniita kuvia ja hyviä tarinoita.”

Olen hyvin ilmeikäs esiintyjä.

Harjoittelua etukäteen

Harjoittelen esitystä peilin edessä monta kertaa ja kellotan käyttämääni aikaa. Hion, parantelen, muokkaan, muutan ja harjoittelen. Harjoittelen niin kauan, kunnes esitys alkaa sujumaan luontevasti. Koskaan en opettele kaikkea ulkoa, koska pelisilmälle on myös jätettävä tilaa. Kun olen tyytyväinen suoritukseeni, kirjoitan diojen sisällöistä ranskalaisin viivoin yhden ison A4-kokoisen lunttilapun, jonka otan kouluttaessa mukaani. Siitä seuraan luentoni kulkua ja muistan aina mitä kertoa minkäkin dian kohdalla. Mitä kauemmin saan valmistella esitystä, sitä paremmin sen aina osaan. Pyrin aina siihen, että viimeistään viikkoa ennen olen hionut koulutuksen valmiiksi, jolloin keskityn vain sen kertaamiseen.

Muistiinpanot

Koska esitykseni sisältävät vain vähän tekstiä, jaan usein osallistujille muistiinpanovälineet ja toisinaan teen heille valmiin muistiinpanopohjan, johon he voivat kirjoittaa esimerkiksi otsikoita ja itselle tärkeitä asioita muistiin. Usein sisällytän koulutuksiini 1-4 tehtävää ja näihinkin teen valmiit vastauskohdat muistiinpanopohjaan. Haluan, että osallistujat kirjoittavat itse muistiinpanonsa, koska tällöin he imevät itselleen hyödyllistä tietoa ja oppivat parhaiten. Kehoitan heitä myös ottamaan älypuhelimillaan valokuvia mielenkiintoisista dioista esimerkiksi tekemistäni taulukoista tai kaavioista.

”Opin paljon aiheesta uutta, oli oikein hyödyllistä.”

Messukeskuksessa luennoin ”Alkavan yrittäjän kompastuskivistä.”

Vuorovaikutus kuulijoiden kanssa

Vuorovaikutus osallistujien kanssa on tärkeää. Pyydän ihmisiä kyselemään ja kommentoimaan, usein joukossa on aina muutama aktiivinen, jotka haluavat tietää mahdollisimman paljon ja ovat tarpeeksi rohkeita kyselemään. Tällöin saadaan usein toivomani positiivinen vuorovaikutus. Aina välillä yleisön joukkoon eksyy jokunen ”Besserwisser” eli henkilö, joka tietää kaikesta kaiken ja haluaa päteä omilla tiedoillaan usein kouluttajan kustannuksella. Nämä tilanteet ovat yleensä haastavia ja ärsyttäviä, mutta ne pitää hoitaa kärsivällisesti ja koittaa itse oppia niistä. Jotkut rakastavat omaa ääntään ja tällöin pitää koittaa rauhallisesti ja asiallisesti hiljentää heidät. Jos en jotain asiaa tiedä, sanon ottavani siitä selvää. Yleisöä tulee koko ajan tarkkailla, jos heissä alkaa näkyä levottomuutta, on aika pitää pieni tauko.

Tekniikka ja valmistelut

Suosin isoissa tiloissa headset-mikrofonia eli ”Madonna-mikkiä”, joka jättää kädet vapaiksi. Mikrofoniin puhumista tulee myös harjoitella ja ennalta testata, miten oma ääni toimii tilassa. Saavun aina esiintymispaikalle hyvissä ajoin. Jos MacBook Air-koneeni liitetään koulutustilan projektoriin, pyydän aina järjestäjältä ennalta teknistä apua ja tukea.

Puen kauniit ja mukavat vaatteet, yleensä sellaiset, joihin saan kivasti mahdollisen mikrofonin paristo-osan taskuuni. Varaan vielä vesilasin luentosalin pöydälle, jos jostain syystä kuiva sisäilma alkaa yskittämään. Pieni jännittäminen mielestäni kuuluu asiaan, mutta se ei saisi koskaan näkyä yleisölle. Tässäkin harjoitus tekee mestarin ja kokemus kerryttää esiintymisvarmuutta.

”Malina antoi paljon motivaatiota ja häntä oli mukava kuunnella.”

Rakastan esiintymistä ja lavalla olemista.

Palaute


Koulutuksen jälkeen pyrin aina keräämään osallistujilta palautetta ja tilaajalta referessin. Tarkoitukseni on parantaa ja kehittää koulutuksiani. Onnistuneen koulutustilaisuuden jälkeen tulee todella hyvä olo ja kiitokset lämmittävät mieltä. Omasta menestyksestä pitää myös osata nauttia.

Marja Kasasen Kollega.fi-sivustolle tekemässä haastattelussa ”Mahdollisuuksia manifestoiva konsultti” olen sanonut: ”Koulutuksia pitäessäni olen kuin rokkistara, joka kerää kaiken energian, valmistautuu ja latautuu ja antaa sitten kaikkensa. Koulutustilaisuuden jälkeen olenkin yleensä ihan puhki. Sen jälkeen menen aikaisin nukkumaan ja olen seuraavana aamuna taas kuin uusi ihminen.”

”Kiitos hyvästä koulutuksesta! Suosittelen lämpimästi!

On ihanaa esiintyä täydelle tuvalle ja isolle yleisölle.

Jos haluat, että rakennan tulevaan tilaisuuteenne huippukoulutuksen, ota ihmeessä yhteyttä malina@malifood.fi, niin katsotaan miten voin auttaa. Vuodenvaihteen molemmille puolin kalenteriini mahtuu vielä muutama koulutus ja sitten seuraava mahdollinen ajankohta onkin vasta huhtikuussa 2020.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *